Tervetuloa portfolio-sivulleni!
(tämä sivu näkyy vain linkin saaneille)
Olen Pauliina Heikkilä. Olen työskennellyt viestintäasiantuntijana, markkinointikoordinaattorina, graafisena suunnittelijana ja AD:na pääkaupunkiseudulla vuodesta 1997.
Asiakkaani ja työnantajani ovat olleet hyvin eri tyyppisiä, maahantuojista ja pörssiyrityksistä liittoihin ja järjestöihin, kirjankustantajista maatilamatkailuyrityksiin. Asiakkaina on ollut vuosien mittaan kymmeniä suomalaisia pörssiyrityksiä, kuten InCap, Kesko, Nokia, Pohjola, Posti ja Suomen Yleiselektroniikka.
Syvin osaamiseni liittyy julkaisujen konseptointiin eli rakenteen ja visuaalisuuden muotoiluun, tuotantoon ja kykyyn ajatella kaupallisesti. Vahva projektinhallinnan kokemus takaa, että projektini valmistuvat ajallaan ja sujuvasti.
Olen toiminut myös kouluttajana ja tuottanut omat opetusmateriaalini - visualisoin ja popularisoin mielelläni tietoa. Historiatietoa välittävät omat Torpan Tarinat® ja Alma-mummun sanomaa -postikorttisarjani mm. kotitalous- ja historiaopetuksessa. Osaamista myös tuotesuunnittelusta esimerkiksi varainhankintaan tai kannatustuotteiksi.
Alla työnäytteitäni. Minuun saa yhteyden p. 050 593 5482 ja pauliina at piupaudesign.fi

Kirjat, vuosikertomukset
Laajat printtijulkaisut: lehdet, makalogit, katalogit, raportit
Lisäksi graafinen ilme ja taitto muun muassa:
- Posti Oyj; Kusti (vastuullisena taittajana usean vuoden ajan)
- Elisa, Elisa Uutisia (laskuliite), 2003 - 2004
- Nokia Oyj; Nokia People (henkilöstölehti), Nokia Advance (tutkimuskeskuksen lehti sisäiseen käyttöön), Nokia Network (asiakaslehti)
- Metsähallitus, vuosikertomus ja ympäristöraportti, 2001.
- ...yhteensä kymmenien lehtien vastuullisena taittajana ja suunnittelijana eri toimeksiantajille vuodesta 1999 alkaen.
Kuvitukset; tietografiikka, pikseli- ja vektorigrafiikan koostaminen, valokuvaus
Muut printtituotteet
Sähköiset julkaisut (kotisivut, uutiskirjeet, somejakokuvat)
Kouluttajapalautetta
Tuotan omat opetusmateriaalit vetämilleni lyhytkursseille. Olen kouluttanut mm. pienyrittäjiä markkinoinnin sovelluksiin, graafisen suunnittelun ja sommittelun perusteisiin, graafisen suunnittelun prosessiin, taitto-ohjelma InDesigniin, grafiikkaohjelma Illustratoriin ja tekijänoikeuksien perusteisiin.